11. toukokuuta 2015
Tänään kävimme kolmatta kertaa akupunktiossa. Ennen hoitoon pääsyä jouduimme odottelemaan hetken aikaa eläinlääkäriaseman aulassa. Onni käytti odotusajan hyväkseen ja nautti täysillä erään toisen potilaan omistajalta saamastaan huomiosta. Myös toisiin koiriin Onni suhtautui yllättävän hyvin. Kiinnostunut se toki oli ja uikutti toisten perään, mutta reaktiot olivat kuitenkin positiivisia, eli tällä kertaa ei haukuttu toisille. Hoidon aikana oli ihana huomata miten lihaskireydet laukesivat ja Onni rauhoittui tyytyväisenä. En yhtään liioittele sanoessani, että hyvä olo on silmin havaittavissa.
27. huhtikuuta 2015
Onnilla on jo muutaman vuoden ajan ollut ajoittaista niskakipua. Pahimman kivun aikana Onni ei käännä päätään oikealle ja niska on selvästi jäykän oloinen. Kipuvaihe menee yleensä ohi parissa päivässä kipulääkkeillä. Alkuvaiheessa oireilua oli tiheimmillään jopa vain yhden tai kahden kuukauden välein, mutta nykyisin oireita on onneksi huomattavasti harvemmin. Vähentääksemme riskitekijöitä siirryimme jo alkuvaiheessa käyttämään pelkkiä valjaita eli Onnilla ei käytetä enää ollenkaan kaulapantaa.
Ensimmäisen kerran ongelmaa tutkittiin 2013 lokakuussa, jolloin otetuissa niskan ja selän alueen röntgenkuvissa ei näkynyt muutoksia. Tämän eläinlääkärikäynnin jälkeen kului melko pitkä aika ennen seuraavia oireita. Melkein jo luulin, että vaivasta olisi päästy kokonaan eroon, kunnes niskakipu tuli taas kesäkuussa 2014. Oireetonta aikaa oli ollut eläinlääkärireissun jälkeen peräti kahdeksan kuukautta. Myös tämän jälkeen kipuilujen välillä on ollut alkuvaihetta pidempiä taukoja, pisimmillään noin puoli vuotta ja lyhyimmilläänkin useita kuukausia.
Nyt huhtikuussa tulleen kipukohtauksen jälkeen päädyimme taas eläinlääkärin vastaanotolle viikko sitten maanantaina. Siihen hätään emme saaneet niin nopeasti aikaa omalle eläinlääkärille, mutta saimme kuitenkin ajan Kivuttomalla toiselle lääkärille. Kipuvaihe oli eläinlääkärille päästessä jo helpottunut viikonlopun aikana, joten aivan akuuttia vaihetta eläinkääkäri ei päässyt näkemään. Niskassa, lavoissa ja selässä oli kuitenkin havaittavissa lihauskireyttä. Eläinlääkärin ehdotuksesta päädyimme kokeilemaan akupunktiohoitoa kireyksien vapauttamiseksi. Ensimmäisen hoidon Onni sai jo samalla reissulla ja tänään kävimme toisen kerran eläinlääkärin vastaanotolla. Nyt toisella kerralla Onnin ilmeestä jo oikein näki miten hoidon aikana koko koira rauhoittui ja oli tyytyväinen. Seuraava hoitokerta on jo varattu ensi viikolle.
Kuvassa Onni ensimmäisessä akupunktiohoidossa viikko sitten. Kuvassa näkyy muutamia niskan ja kaulan alueen neuloja.
11. helmikuuta 2015
Meillä on ollut jo muutaman vuoden ajan kaksi hevospalloa, molemmille pojille on tietysti omat lelut. Hevospallo on erityisesti Unton suosikki. Tänään kuvasin Unton palloleikkejä ja hyvin on oppi mennyt perille! Unto menee oma-aloitteisesti sopivan matkan päähän odottelemaan ja juoksee kohti vasta kun olen kameran säätämisen jälkeen antanut luoksetulokäskyn. Luoksetulon ja kuvan ottamisen jälkeen Unto palaa taas lähtöpaikalle odottamaan seuraavaa kuvauskierrosta.